Mikä kevät

Enpä ole tainnut eläissäni kokenut näin intensiivistä kevättä. Kesäkin on alkanut vielä pienellä sinne sun tänne viilettämisellä ja koitan nyt rauhoittua hetkeksi vain olemaan paikoillani. Pysähtyminen tiukan pyörimisen jälkeen tuntuu aina vaikealta. Esimerkiksi ensimmäisen vapaan viikonloppuni yli kuukauteen päädyin viettämään aloittamalla pintaremontin uudessa asunnossani. Ja tein sen siis täysin nollaremonttikokemuksella. Eli se siitä rentoutumisesta. Mutta palataanpas alkuun.

Parastahan toukokuussa etelä-pohjoissuunnassa reissailussa on se, että pääsee näkemään kevään vehreyden moneen otteeseen! Ketunleivistä puheen ollen minulle selvisi vasta pari viikkoa sitten, että Lapissa ei juuri esiinny ketunleipiä ja paikalliset eivät välttämättä tunne koko lajia.

Talvi alkoi harjoittelulla, joka oli toisten opiskelujeni tähän mennessä mielenkiintoisin harjoittelu ja näytti minulle vahvaa osviittaa siitä, mitä voisin tällä toisella tutkinnolla mahdollisesti tehdä tulevaisuudessa. Harjoittelu kesti siis käytännössä koko tammikuun, minkä jälkeen suuntasin "palautumaan" Ylläkselle pienen hiihtoloman merkeissä. Revontulia, kovia pakkasia, lumisateita, liian raskaita hiihto-olosuhteita ja paljon ruokaa. 

Ylläksen hiihtoviikko on muotoutunut omaksi perinteekseni jo. Tämä oli kolmas kerta jo! (Viikko tosin vaihtelee aina.)

Tämän jälkeen oli hyvä aika pian suunnata vielä etelän lomalle eli Tampereelle. Ja aika pian sieltä palattuani yllätys yllätys minua odotti uusi ja VAKITUINEN työpaikka. Asian yllättävyyttä omalla kohdallani kuvastaa hyvin yhden ystäväni reaktio puhelimessa puhuttaessa, kun kerroin hänelle uutisesta. Hän totesi: "Onnittelut! Vai onko tämä onnittelujen paikka sinun kohdallasi?" Vakituisen työsuhteen vakituisuus on ahdistanut minua, mutta koitin vakuutella itseäni asian plussapuolilla. Eli että lomapäiviä kertyy hyvin, ei tarvitse koko ajan etsiä uutta tulonlähdettä, voin lähteä koska tahansa ja minulla on mahdollisuus saada asuntolainaa.

Asuntolainasta päästäänkin seuraavaan asiaan. En kauaa lepäillyt laakereillani töiden aloittamisen jälkeen, kun todella ostin asunnon, ensimmäisen ihan ikioman asunnon. Olin jo syksyllä käynyt muutamissa näytöissä, mutta olin jättänyt etsintäprosessin tauolle, kun ostomahdollisuutta ei ollut pankkien nihkeästä suhtautumisesta lainakelpoisuuteeni. Heti työpaikan saatuani aloitin uudelleen asuntonäytöissä ravaamisen. Koko homma alkoi lopulta turhauttaa ihan huolella, sillä tuntui, että jokaisessa kivassa asunnossa oli joku ongelma. Oli se sitten pitkäaikaiset vuokralaiset, joiden poistumista olisi pitänyt odotella, taloyhtiön epämääräinen rahatilanne tai välittömästi tuleva kallis parvekeremontti. Lopulta olin aivan epätoivon syövereissä, kun olisi pitänyt kiireessä jättää tarjouspyyntö eräästä aivan ihanasta asunnosta, mutta sähkölämmitteisyys ja viereisen asunnon vesivahinko kummittelivat päässäni. Aivan viimeisille minuuteille vatvoin päätöstä, kunnes sanoin ei. Ja samalla varmaan totesin siskolleni, että en ikinä tule löytämään asuntoa. No ei mennyt kuin kaksi päivää, kun olin seuraavassa näytössä, jonka meinasin jättää välistä, sillä näytöissä käyminen tuntui stressaavalta aikatauluttamiselta. Sitä paitsi asunto ei näyttänyt kuvissa edes niin ihmeelliseltä, mutta rakennus oli valmistunut 50-luvulla ja olin huomannut, että 50-luvun taloissa oli tiettyä viehätysvoimaa, jota ei myöhemmin rakennetuissa ollut. (Varmasti tuotakin vanhemmat kerrostalot olisivat mieleeni, mutta sattumoisin Rovaniemeltä ei löydy semmoisia.) Näyttöön mennessäni makutuomari mukanani luulin aluksi tulleeni myöhässä ja panikoin, että näyttö meni sivu suun. Sekoilu olikin vanhasta sähköpostista johtuvaa ja pääsin sisälle asuntoon. Ja kumma kyllä se olikin täydellinen. Heti tuli kotoisa tunnelma ja olin melko varma, että halusin sen. Heti näytön jälkeen toistin tutun prosessin eli lähetin kaikki asuntoon liittyvät dokumentit elämäni kahdelle järjen äänelleni (äidilleni ja siskolleni), jotta he voisivat sanoa, oliko ajatus järkevä. Ensimmäistä kertaa kumpikaan ei löytänyt mitään moitittavaa asunnon tiedoista ja lisäksi makutuomarinikin oli pitänyt asunnosta. Päätös oli tehty ja en oikein malttanut pysyä housuissani, kun lähetin välittäjälle seuraavana päivänä, että haluan tehdä tarjouksen. Tein tarjouksen ja se meni heti kilpailevasta tarjouksesta huolimatta läpi ja BOOM minusta tuli asunnon omistaja. Puhelun saadessani aloin hyppiä riemusta ympäri asuntoani.

Eli tässä kohtaa eletään maalis-huhtikuun vaihdetta, kun kauppaprosessi lähtee rullaamaan. Samalla huhtikuun alku tarkoittaa viimeisten ryhmätöiden tekemistä opiskeluissa ja tulevien toukokuun juhlien suunnittelua. Samalla päässä pyörivät ensimmäistä kertaa elämässä sisustusideat ja se normaaliarki pyörii koko ajan ympärillä. Normaalien töiden lisäksi kävin lähes viikoittain valmentamassa kiipeilyä junnuille ja koitin viimeistellä yhtä erittäin mielenkiintoista mutta valitettavan isotöistä verkkokurssia. Yritin löytää aikaa myös omalle liikkumiselle ja ihmissuhteille. Pääsiäinen tuli kuin tilauksesta ja tarjosi pientä hengähdystaukoa. Sitten olikin jo vappu ja toukokuun ensimmäinen reissu etelään kaasoilun merkeissä. Pidennetyn viikonlopun jälkeen palasin Rovaniemelle, hain uuden asuntoni avaimet ja aloitin muuttamaan tavaroitani sinne. Kahden päivän päästä palasinkin etelään jatkamaan kaasoilua polttareiden järjestämisen merkeissä. Polttareista tuli todella ihanat ja hauskat ja olin hyvin ylpeä, että sain kuin sainkin kaiken järjestettyä ilman aiempaa polttarikokemusta. Sitten palasinkin kotiin ja muutin käytännössä kaiken lopun uuteen asuntooni. Puolitoista viikkoa ehdin nauttia uudesta asunnosta, kun palasin jälleen etelään tällä kertaa hyvän ystäväni valmistumista. Oli niin hauskaa päästä pitkästä aikaa juhliin, mutta vähän olisin toivonut, että kaikki maailman juhlat eivät olisi ajoittuneet samalle kuulle, kun muutin ensimmäiseen oman kotiini. :D

Kotiin palattuani huonekaluni seurasivat pian perässä muuttoautolla ja pääsin laittamaan kotia vähän enemmän kuntoon. Aivan väsyneenä viikosta olin innoissani, kun sain pitää vapaan viikonlopun, sillä sen viikonlopun kiipeilyreissu peruuntui. Tietysti aloitin siis maalaamaan olohuoneen seiniä, sillä maalit polttelivat jo reikää kaapin oveen. Teippaaminen meinasi taas koetella kärsimätöntä luonnettani, mutta maalaaminen oli todella hauskaa. Kun olin saanut sunnuntaiaamuna toisenkin maalikerroksen seinään, enkä ollut kolmeen päivään puhunut yhdellekään elävälle sielulle, päätin kokeilla, kuinka hyvin työhuoneen tapetti lähtisi irti. Loppuilta menikin tapettia höyryttäessä irti. Tapettiliima tuli uniini ja nukuin ehkä viisi tuntia, joten oli hyvä aloittaa uusi viikko virkeänä. Töiden jälkeen minun oli pakko viimeistellä jo aloittamani tekoseni ja saattaa seinä kuntoon. Näin ollen pääsinkin tiistain ja keskiviikon aikana maalaamaan myös työhuoneen seinät. Huomatkaa, että olin olettanut, että en ehdi maalata näitä seiniä ennen kuin vasta seuraavalla viikolla. Minulla on vain vaikea jättää avonaisia projektia (kuten vaikka reissusta tullessa rinkan purkamista) myöhemmälle, vaan ne on pakko tehdä aivan saman tien. Myönnettäköön, että se on vähän stressaavaa, mutta saan toisaalta asioita aika tehokkaasti aikaan, kun ne kerran aloitan. Ja nyt asuntoni on valmis! (Okei, taulut eivät ole vielä seinällä, eivätkä lamput katossa...) Sain jopa lisää huonekasveja ja paikka tuntuu niin kotoisalta. Toivottavasti nyt ehdin enemmän nauttia kotoilusta, sillä viimeiset kaksi viikonloppua on taas mennyt reissun päällä. Tekisi myös mieli esitellä asuntoa kaikille ja pitää kerrankin ihan kunnon tuparit. 

(Ja vink vink vielä kaikille: minulla on nykyään ihan vierashuone ja odotan innolla, että saan vieraita!!)

Tässä pieni ennen ja jälkeen kuva olohuoneen seinästä. Vaikka itse sanonkin, lopputuloksesta tuli aivan ihana.