Rinkkailuelämää ja vaikeutta olla aloillaan

 Viimeisen kuukauden olen elänyt tarpeellisimmat tavarat rinkassa. Eli kulkurivuoteni alkoi hyvin kulkurimaisesti. Kuhmossa lopetin työt jo joulukuun alussa, mutta jäin sinne vielä viikoksi vain nauttimaan vapaasta Kuhmo-elämästä. Sitten pakkasin kaikki kapsäkkini autoon ja ajelin Tampereelle, missä ehdin viihtyä noin puolitoista päivää ennen kuin pakkasin rinkan uudelleen ja matkasin vielä etelämmäksi pelottavalle pääkaupunkiseudulle. Vajaan viikon oleilun jälkeen siirryin viettämään jouluviikon kokonaan Tampereella. Tässä välissä piti järjestää muuttokuorma pieneen ja sievään järjestykseen, jotta oli taas helppo pakata rinkka pohjoisen junaan. Rovaniemellä vierähti viikko ja Hettassa/Hetassa (iski kriisi, koska olen aina kirjoittanut sen kahdella T:llä, mutta taivutusmuodot menisivätkin ehkä yhdellä, mutta se kuulostaa oudolta?!) muutama päivä. 

Nyt olen taas sujuvasti soluttautunut entiseen kotikaupunkiini ja taidan pahinta korona-aikaa viettää täällä työskennellen koronanäytteiden purkajana. Tosin tälläkin hetkellä kamani ovat rinkassa ja nukun siskoni sohvalla. 

Kuhmon hiihtomaisemia oli tänä viikonloppuna vähän ikävä, kun plussakelit muuttivat Tampereen ladut jäisiksi koipien katkojiksi.

Paikalla pysyminen ja rentoutuminen on ollut minulle aina vaikeaa. Koko ajan tekee mieli tulla ja mennä ja tehdä vähän sitä sun tätä. Tässä tällä viikolla on taas iskenyt erittäin inspiroitunut olo ja tehnyt mieli lukea kirjoja, kutoa villapaita loppuun, kirjoittaa blogia ja nähdä kavereita. Ja nämä kaikki siis sen päälle, että aloitin tällä viikolla avoimessa yliopistossa kaksi kurssia, keikkatyöt päivän varoitusajalla keskiviikkona ja harjoittelen samaan malliin kuin aiemmin. Silti ajatukset ovat olleet yllättävän hyvin kasassa ja pitkästä aikaa ollut erittäin aktiivinen olo. Ehkä se kuukauden loma teki tehtävänsä? On niin ihanaa pitkästä aikaa muistaa, miltä kunnolla inspiroitunut olo tuntuu! (Selkeästi tarvitsen tähän myös enemmän sosiaalisten akkujen lataamista, mitä haluaisin itselleni myöntää.) Täytyy kuitenkin nyt pitää varansa, ettei liika rehkiminen kostaudu ja polta kynttilää kahdesta suunnasta. Aikaiset herätykset, suuri fyysinen aktiivisuus ja viime lauantain koronarokotus ovat kyllä vaatineet veronsa ja fyysisesti väsyttää paljon. Täytyy nyt vain muistaa seurata omaa jaksamista ja levätä silloin kuin keho ja/tai mieli sitä huutaa. 

Kiireisen joka paikassa häseltämisen varjopuolena on myös se, että en ehdi soitella hyvien ystävien kanssa. Tämä on kyllä mielessä koko ajan, joten toivottavasti hektisyys vähän helpottaa kohta. Ihanan inspiroitunutta viikkoa kaikille, jotka olette eksyneet lukemaan tätä sekavaa ja useassa osassa kirjoitettua tekstiä! 💗

Koska mitään ajankohtaisempaa kuvaa en ole saanut otetuksi, tässä teille kuva pohjoisesta satumetsästä.