Viikko pullollaan hyviä ystäviä ja urheilua

Maanantai

Boulderointia hyvän ystävän kanssa ja avantouintia siskon kanssa.

Tiistai

Lähtö eteläisemmille vesille, ruoanlaittoa ihanan opiskelukaverin kanssa ja juoksentelua seuran polkujuoksutreeneissä pitkästä aikaa. En ollut marraskuun jälkeen juossut vk-vetoja, joten yllättäen jalat menivät ihan täysin hapoille ja maksimisyke nousi korkeammalle kuin pariin vuoteen. 

Keskiviikko

Pääsin ensimmäistä kertaa yli vuoteen kiipeilemään liidiä!! Oli aivan mahtava fiilis päästä haastamaan omaa kiipeilykestävyyttään ja päätään, kun kyse oli vähän pidemmistä ja korkeammista reitistä. Mahtavan kiipeily-/varmistuskaverin kanssa uskalsi kokeilla vähän fyysisempää ja päälle kaatuvampaakin reittiä. Huomaa kyllä, että köyttä pitäisi kiivetä useammin (pelkästään jo siksi, että rakastan sitä niin paljon), etteivät forkut (oikeastaan aika paljon inhoan tuota sanaa, joten kävisikö käsivarret?)
menisi niin pahaan pumppiin, että niihin sattuu ihan toden teolla... Pääsimme myös kokeilemaan speed-reittiä. Ei vielä kahdella yrityksellä saanut kyllä menoa näyttämään speed-kiipeilyltä.

Torstai

Aamu oli ihana avata rakkaan reenikaverin kanssa hiihtäen Hakunilan sekavilla laduilla. Onneksi oli koko päivä aikaa palautua ennen illan hallivetoja! Pelkäsin, että tiistain jalkajumien jälkeen ratajuoksusta ei tulisi mitään tai jalat menisivät entistä enemmän jumiin. Vedot kuitenkin sujuivat ihan mallikkaasti pienten pohjejumien kustannuksella. Oli ihanan nostalgista päästä seuran harjoituksiin kunnolla ja muistella elämää kahden vuoden taakse ennen koronaa, kun vietin parasta Helsinki-elämääni ja päiviini kuului vain tärkeimpiä ihmisiä ja reenaamista.

Perjantai - Lauantai

Päivät menivät lähinnä palautellessa ja valmistautuessa sunnuntain hiihtoon.

Sunnuntai

Kisapäivä! Lähdimme siskoni kanssa parin vuoden tauon jälkeen uudelleen Pirkan Hiihdon laduille 45 kilometriä hiihtämään. En osaa mitenkään täysiä hiihtää, joten lähdin vain reippaasti liikkeelle. Alun ruuhkat määrittivät vauhdin enemmän kuin oma tahto ja erityisesti ylämäkiin vielä pidemmälläkin joutui hidastamaan, kun tuli 90 km hiihtäjä selkä edellä vastaan. Yllättävän vaikea yrittää rytmittää omaa tahtiaan, kun edellä joku hiihtää vähän eri tahdilla ja vauhdilla, mutta ohittamiseen ei ole tilaa. Ruuhkat onneksi hellittivät pidemmälle mentäessä. Onnekseni energiatankkaukset olivat menneet putkeen ja noutaja ei iskenyt missään kohtaan. Ennemminkin matka loppui vähän kesken! Sain viimeiselle 10 kilometrillä aika mukavan loppukirin ja meno tuntui vihdoinkin ihan totiselta ja vauhdikkaalta hiihtämiseltä. Loppuajakseni sain 3:04:09, mikä oli paljon parempi kuin olisin ikinä osannut odottaa! Energisyyttä riitti vielä kisan jälkeenkin, joten ensi kerralle olisi selvästi varaa pistää lisää paukkuja peliin.

Viime viikolla riitti aurinkoa sekä sisäisesti että ihan taivaalla!