Reppureissailua osa 6: Zürich

Grützie! Sveitsissä aika on kulunut melkein siivillä, kun on päässyt tuulettumaan vuorilla. Koska kaikenlaista tapahtumaa on ollut niin paljon, kirjoitan kuulumisia päiväkohtaisesti, niin tulee luontevia tauko- tai katkaisukohtia, jos lopahtaa kiinnostus lukemiseen. Koitin pitää tekstin ytimekkäänä, enkä turinoinut kaikkia hauskoja sattumuksia, jottei tästä ihan romaania olisi tullut. Ja vuorikuvia minulla riittäisi loputtomiin, mutta päätin rajoittaa enintään yhteen kuvaan per päivä (osittain siksi, että niiden lataaminen puhelimella käy hermoilleni).

Hyviä lukuhetkiä vuorilta!

 Päivä 1

Saavuin yhdentoista aikaan Zürichiin ja junien kanssa ainoa ongelma oli se, että itse hyppäsin yhtä pysäkkiä liian aikaisin ulos ja lopulta jouduin juoksemaan toiseen samaan suuntaan matkaavaan junaan. Serkkuni odotti minua asemalla, joten pääsin ilman sen kummempia eksymismahdollisuuksia hänen luo. Kävin vähän juoksentelemassa ja tutustumassa ynpäristöön ja valloitin ekan nyppylän! Kyseessä oli kyllä vain 601 metriä korkea "vuori".

Zürichin kaupunkinäkymää kukkulalta

Päivä 2

Innokkaasti lähdin junailemaan ensimmäistä vuoriseikkailuani kohden. Kohteeksi valitsin lopulta Engelbergin, koska sain kuulla, että siellä on paljon vaellusmahdollisuuksia. Onnekseni valitsin etukäteen jo kylän pohjoispuolisten vuorten reitit, sillä ne olivat auringon paahteesta jo melkein täysin sulaneet toisin kuin kylän eteläpuolen rinteet. Patikoin lähes 2000 metrin korkeuteen, mutta pidemmälle en päässyt, sillä vastaan tuli melkoiset lumikinokset ja Brunnilta ylös olisi tarvinnut via ferratta -kiipeilyvälineet. Teki kyllä hirveästi mieli lähte kokeilemaan sitäkin reittiä, mutta yritin olla vastuullinen ja lähdin vain laskeutumaan koko matkan takaisin kylään ja juna-asemalle. Engelbergin maisemat olivat tajuttoman upeat ja millään en olisi halunnut lähteä pois vuorelta. 

Engelbergin vaellusmahdollisuudet ja -maisemat olivat aivan liian upeat!

Päivä 3

Olin vähän väsynyt edeltävän päivän vuorikipuamisista, joten oli vähän rennomman päivän aika. Onneksi myös sää oli vähän epävakaa ja minulla ei ollut tälle päivälle junalippua käytössä. Lähdimme serkkuni kanssa kipuamaan Zürichin lähivuoren Uetlibergin (870 m) huipulle. Onnistuimme valitsemaan hankalimman reitin, mutta hauskaa oli! 

Päivä 4

Tänään oli sadepäivä koko Sveitsissä, eikä minulla muutenkaan ollut junalippua, joten oli hyvä viettää rauhallista Zürich-päivää. Kävimme serkun kanssa taidenäyttelyssä, josta löytyi aika hieno valotaideteos. Muuten lepäilin sohvalla kissat sylissä.

Virkistävää vaihtelua tehdä muutakin kuin hulluna vaeltaa, juosta ja kiipeillä vuorilla.

Päivä 5

Jälleen sadepäivä koko Sveitsissä. Lähdin seikkailemaan paikalliselle boulderhallille. Ensimmäistä kertaa tämän reissun aikana kaipasin mankkaa, sillä hallilla oli kovin nihkeä ilma ja kädet hikoilivat valtavasti. Sveitsin greidisysteemi vaikutti muutenkin poikkeavan Suomen omasta, joten olin vähän hukassa sopivista reiteistä. Takaisin juoksin sateen raikastamaa, vehreää jokirantaa. Loppuillan yritin kuumeisesti suunnitella seuraavien päivien vuoriseikkailuja. Sveitsin yksi huono puoli on se, että ei EU-maana täällä ei voi käyttää nettiä ilman lisämaksuja ja vain erittäin harvoissa junissa on wifi-yhteys tarjolla. Tämän takia minun piti suunnitella tarkasti etukäteen seuraavan päivän kohteet, ottaa ylös kaikki juna-aikataulut ja ladata vaellus- ja kaupunkikartat. 

Päivä 6

Lugano! Matkasin pari tuntia junalla italiankielisellä alueella sijaitsevaan Luganon kaupunkiin. Kohde valikoitui siten, että toinen serkkuni suositteli sitä ja se sattui juuri tänä päivänä olemaan ainoa kolkka Sveitsissä, jossa ei satanut. Lugano oli todella erilainen muista näkemistäni sveitsiläisistä kaupungeista ja näky heti junasta poistuessa oli varsin häikäisevä! Tämä oli jopa semmoinen kaupunki, jossa olisin voinut tyytyä vain kaupunkipäivään. Vuoret tosin ovat aina mielessä, joten niitä kohti lähdin silti. Pääsin kävelemään keskustan läpi ja Luganon rantaa pitkälle ennen itse vuorille nousua, joten sain kuitenkin ihailla tätä upeaa italialaistyylistä kaupunkia. Jotenkin koko paikka toi mieleen Rio de Janeiron (vaikka siellä en olekaan koskaan käynyt, joten en tiedä, muistuttaako Lugano Rioa lainkaan) järvestä kohoavine vuorineen ja latinotyylisine rakennuksineen. Pienen eksymisen jäljiltä löysin Monte Breetä kohti nousevan reitin ja taivalsin Breen kylään asti. Siellä totesin, että voisin vielä lähteä valloittamaan Monte Boglian huipun, sillä opasviitta näytti 2h 30min (tai jotain sen suuntaista) ja itsevarmuutta huokuen oletin, että selviän huipulle nopeammin. Olin oikeassa ja lopulta selvisin huipulle ja takaisin samassa ajassa. Boglian huipulta näkymät olivat hyvät ja olin erittäin tyytyväinen, että menin sinne, sillä tämän jälkeen Monte Bre oli vähän pettymys. Paluumatkalla minulla tuli jälleen hoppu junaan (menomatkalla yksi bussivuoro jätti tulematta, joten jouduin menojunaan spurttaamaan hirveällä vauhdilla heti bussien ovien auettua), sillä bussi Breen kylästä oli ruuhkan takia Luganon keskustassa kymmenisen minuuttia myöhässä ja jouduin jälleen spurttaamaan paniikissa koko keskustan läpi keräten oudoksuvia katseita ohikulkijoilta. Lopulta olin junassa 2min ennen lähtöaikaa ja sveitsiläisittäin erittäin epätyypillisesti tämä juna lähtikin 4min myöhässä... Toisin kuin Saksassa, Sveitsissä junat ovat tuskin ikinä myöhässä.

Sateiden jäljiltä Luganossa kaikki oli aivan ihanan vehreää ja eloisaa ja ehkä vähän mystistä!

Päivä 7

Tänään tein jotain todella siistiä, mistä olen useamman vuoden haaveillut. Kokeilin nimittäin varjoliitoa! Lähdin jo ennen kahdeksaa kohti Interlakenia (todella kaunis paikka kahden järven ja vuorten välissä). Löysin varjoliitoseurueen ja ajoimme pakulle ylös vuorelle. Siellä sitten puin valjaat päälle ja lähdimme lentäjän kanssa juoksemaan. Minun osaltani juoksuosuus jäi vähän lyhyemmäksi, sillä jalkani olivat sen verta lyhyemmät, että olin jo ilmassa, kun lentäjä vielä juoksi. Ja sitten saimmekin lentää!! Allamme liisi haukka ja olen aika varma, että haukasta tuntuu samalta liidellä ilmojen halki. En ole ikinä ollut korkeanpaikanpelkoinen ja tämäkin tuntui lähinnä vain mahtavalta. Maisemat olivat upeat ja olo tuntui vapaalta! Olin odottanut, että lento tuntuisi jännittävämmältä tai röykkyisemmältä, mutta se tuntui varsin luontevalta ja tasaiselta menolta. 22 minuutin lentoaika tuntui aivan liian lyhyeltä. Tämän jälkeen suuntasin sitten vaeltamaan rantareittiä ja ihailemaan maisemia ilman kummempia mäkinousuja, sillä jalkani olivat vielä tukossa edeltävältä päivältä. Pääsin hikisen vaelluksen ohessa pulahtamaan viileään vuorijärveen uimaan.

Uimamaisemat eivät olleet lainkaan hullummat!

Päivä 8

Tänään halusin vähän kevyemmän lähdön päivään, ettei tarvitsisi anivarhain lähteä juna-asemalle, joten valitsin kohteeksi noin 45 min junamatkan päässä olevan Luzernin. Se siitä keveydestä, sillä matkasin vielä bussilla lähemmäksi Pilatus-vuorta ja lähdin vuoren juurelta kohti huippua jalkaisin. Pilatuksen huipulle menisi hissi kolmessa osassa. Lähellä toista hissiasemaa aukeni vihdoin maisema Pilatuksen huipulta ja pakko myöntää, että vuori näytti jopa vähän pelottavalta ja vaikeasti huiputettavalta. Toiselta hissiasemalta oli kaksi reittivaihtoehtoa huipulle. Valitsin sen lyhyemmäksi merkityn reitin. Tämä reitti oli todella mieluisa itselleni. Se ei ollut mitään rollaattoribaanaa, vaan vaati ihan kunnon kapuamista ja tarkkaavaisuutta. Ongelma vain oli, että reitti oli haastavana myös todella vaarallinen märkänä ja paikoin kivillä valui vielä sulamisvesiä ja mutamaata oli valunut polulle. Mietin useampaan otteeseen, pääseekö kyseistä reittiä ylös asti, ja jos ei, haluanko mennä sitä takaisin alas. Jos saavuttaisin huipun, voisin hypätä hissiin ja tulla helposti alas. Mutta jos kipuaisin lähes huipulle ja sitten tulisi eteen ylitsepääsemätön kohta, joutuisin palaamaan samaa reittiä alas. Ja vuorilla alas tuleminen on yleensä vaarallisempaa kuin ylös menemimen. Lopulta eteeni ilmeistyi melkoinen lumipatja erittäin kaltevassa rinteessä. En nähnyt tarkkaan, minne reitti sen jälkeen jatkuisi ja näin vain, että lumiset kohdat lisääntyisivät koko ajan. Päätin olla fiksu ja kääntyä takaisin, sillä lumiturvallisuustietämys ei itselläni ole hallussa, enkä halunnut ottaa riskiä, että valuisin lumipatjan mukana jyrkkää rinnettä satoja metrejä alas. Varovasti sitten kapusin alas ja harmittelin, että huippu jäi saavuttamatta. Lopulta päätin, että kokeilisin vielä toista reittiä huipulle. Turhautuminen ja väsymys alkoivat kuitenkin jyskyttää päässä, kun ärsyntyneenä mietin, että olisi alun alkaenkin pitänyt mennä toiselle reitille. Nyt minulle tulisi kiire toisella reitillä, jos en haluaisi laskeutua aivan alas asti ilman hissejä. Minulla oli kuitenkin tässä kohtaa jo kolme tuntia ja noin 1400 nousumetriä takana. Eteenpäin puskiessani vastaan tuli kuitenkin pariskunta, joka kertoi, että reitillä tulee jäätä vastaan ja he eivät riskeeranneet jatkamista. Tämä helpotti heti oloani, kun tajusin, että huipulle ei olisi tätäkään tietä vielä tässä kohtaa kevättä asiaa. Ainakaan turvallisesti ja yksin pelkillä juoksukamoilla. Jatkoin siis siihen asti, että lunta ja jäätä tuli vastaan, palasin alas ja hyppäsin alas menevään hissiin. En lähtenyt ylös hissillä, sillä tuntui, että tämä on huippu, jonne haluan joku päivä omin voimin kavuta, sillä reitti oli niin houkuttelevan jännittävä. Tänään nöyrryin kuitenkin Pilatukselle ja palasin väsyneenä Zürichiin.

Salaperäinen, mahtava ja pelottava Pilatus

Päivä 9

Tänään tarkoituksena oli pitää kevyempi päivä, sillä jalat olivat jo aikamoiset puupölkyt viikon vuorikilometreistä. No yllättäen ja täysin itselleni epätyypillisesti päivästä ei tullut kevyt. Matkustin 45 minuutin junamatkan Arth-Goldauhun ja lähdin kohti Rigi-vuorta. Vuorelle olisi mennyt juna, mutta kappas päädyinkin koko matkan vielä pienellä lisäkierroksella kapuamaan huipulle asti, nauttimaan vähän jääteetä, kirjoittamaan postikortteja ja juoksemaan alas. Kevyen päivän saldoksi tuli lähes 22 km ja 1300 nousumetriä. Hupsista. Ei ihmekään, että kelloni ilmoitti tässä kohtaa, että harjoitteluni on liian kovaa ja sammuin päiväunille heti serkkuni luona. Raahasin luuni vielä illalla junaan ja matkasin toisen serkkuni luo Lacheniin. Tiedossa siis uusi kaupunki, uudet seikkailut ja uudet kertomukset seuraavassa numerossa!

Rigin huipulta näkyi laajasti monia Sveitsin korkeita huippuja.