Reppureissailua osa 7: Lachen

No niin reissun loppu lähestyy! Tavallaan hauska palata Suomeen, mutta tavallaan olisin voinut jäädä Sveitsiin pidemmäksi aikaa. Serkkujen luona on kotoisa olla ja vuorilla on aivan mahtavaa seikkailla. Täytyy myöntää, että jos serkkuni eivät asuisi Sveitsissä, en olisi varmaan sinne koskaan sen kummemmin päätynyt pyörimään, vaan olisin Alppi-reissaillut Itävallan ja Pohjois-Italian puolella. Sveitsi on kuitenkin kaikessa ihanuudessaan hirmuisen tyyris valtio. Palataan nyt kuitenkin vielä viimeisiin Sveitsi-päiviin!

Näihin maisemiin ei ihan heti kyllästy!

Päivä 10

Heräsin vähän lyhyempiä yöunien jälkeen sohvalta ja totesin, että kaikki lihakseni ovat aivan jumissa ylä- ja alamäkien jäljiltä. Jostain syystä myös hartiani ja niskani olivat vetäytyneet täysjumiin ja päänsärky iski toden teolla, kun olimme tallilla hevosta kävelyttämässä ja ihailemassa maaseutumaisemia. Onneksi pari särkylääkkettä, teekupillinen, tiikerivoide ja lyhyet päikkärit herättivät minut jälleen henkiin. Loppuilta menikin sitten serkusajan merkeissä. Lepopäivä tuli enemmän kuin tarpeeseen!

Päivä 11

Lähdimme lyhyelle vaellukselle Lachenin lähikukkulalle, josta näkyi kauniita järvi- ja vuorimaisemia. Lisäpainoksi sain vielä ihan loppuretkeksi serkkuni kaksivuotiaan kantorinkassa. Onneksi tämä tapahtui alamäessä, sillä en tiedä, mitä jalkani olisivat sanoneet lisäpainosta ylämäessä. Ehdimme myös pyörähtää pienen kävelyn Lachenissa, joka on erittäin kaunis pieni kaupunki. (Lachen sijaitsee Zürich-järven rannalla 30-40 minuutin junamatkan päässä Zürichistä.) Illalla teimme vielä perinteistä sveitsiläistä ruokaa eli raclettea. Tähän siis kuuluu sulavaksi kuumennettava raclette-juusto esimerkiksi perunoiden, suolakurkkujen, sienten ja kasvisten päälle kaadettuna. Täytyy myöntää, että kuluneen viikon vuoriseikkailujen jälkeen kärsin pienestä energiavajeesta ja koko ajan oli hirveä nälkä, joten näin hyvä ruoka upposi tehokkaasti. 

Aitoja alppilehmiä

Päivä 12

Lähdin vielä yhdelle vuoriseikkailulle! Kohteeksi valikoitui puolen tunnin bussimatkan päässä oleva Innerthal. Kylästä vaelsin järven toiseen päähän ja ylös kohti Fluebrigia. Lunta oli yllättävän paljon ja koko laakso tuntui muutenkin olevan vähän jäljessä keväässä, vaikka se ei niin korkealla ollutkaan. Paikka vain jäi sopivasti vuorten keskelle varjostukseen. Reitti oli siis varsin luminen ja myönnettäköön etenin ottaen enemmän riskejä kuin aiemmilla reiteillä. Huomasin, että päässä oli tänään erittäin vahva ja määrätietoinen tarve päästä ylös asti. Lopulta tulin sen verran lumiseen rinteeseen, että eksyin reitiltä. Yritin paria eri kautta oikeaksi olettamalleni polulle. Pääsinkin sinne jännittävien hetkien jälkeen, mutta pian huomasin, että polku ei ollut varsinaista reittiä ja sekin hävisi lumipatjan alle. Vähän matkaa takaisin palaamalla löysin Fluebrigin, mutta en sitä, minne reitti jatkuisi liian suuren lumimäärän jälkeen. Minua harmitti valtavasti, etten päässyt ylemmäksi, sillä olin haaveillut huipun kallioharjanteella kulkemisesta, mutta vuori vei voiton ja lannistuneena palasin takaisin. Melkein vuoren juurella aloin vilkuilla kelloa ja huomasin, että voisin ehtiä seuraavaan bussiin juoksemalla. Jos en juoksisi, joutuisin odottelemaan noin kolme varttia, sillä bussi meni vain tunnin välein. Pistin siis töppöstä toisen eteen ja loppuverkkasin seitsemisen kilometriä pysäkille. Lachenin kautta kävin keräilemässä tavarani ja palasin Zürichiin vielä yhdeksi yöksi.

Alhaalta vuori ei näyttänyt vielä mahdottoman lumiselta, mutta niin se vain kuitenkin oli.

Päivä 13

Tänään nukuin rauhassa pitkään ja lähdin vuorikulutusten jälkeen vastapainoksi vierailemaan Lindt-museossa. Hämmennyksekseni vähän ennen museolle pääsyä huomasin vahvemman suklaan tuoksun kuin ikinä missään. Olin melko varma, että rakennuksen ruskea tiiliseinä oli oikeasti tehty suklaasta. Ei se ollut. Museo oli itsessään erittäin mielenkiintoinen ja suklaan valmistus käytiin läpi viljelystä alkaen. Lisäksi mukavana bonuksena kierroksella sai suklaamaistiaisia. Omaan makuuni maistiaisia oli enemmän kuin tarpeeksi, sillä Lindt on vähän turhan makeaa minulle, mutta suklaa on silti aina suklaata. Ehdottomasti kyllä suosittelen tätä museota, sillä se on erittäin mielenkiintoinen, saat suklaata ja et joudu edes maksamaan käynnistä maltaita! Vielä ennen kaatosadetta, ukkosta ja lentokentälle lähtöä kerkesin uimaan läheiseen jokeen. Ja sitten olikin aika lentää takaisin Suomeen. Yllätys yllätys, olen palannut! 

Suklaasuihkulähde ja kyllä, se oli oikeaa suklaata.