Saariston salaperäisyyttä

 Huh huh Suomeen paluu on ollut varsin vauhdikas ja kuluneeseen kahteen viikkoon on ehtinyt mahtua vaikka mitä! Vaikuttaa siltä, että tosiaan otan kaiken irti vapaudestani ennen töiden alkamista. Lähdin viikko sitten torstaina opiskelukaverini houkutteleman kohti saaristoa vaelluskamppeet rinkkaan pakattuina. Matkasin aivan liian täydessä junavaunussa ja voisin vannoa, että vähintään joka toinen ihminen köhisi ja pärski, tietysti ilman maskeja. Yritän vielä ennen Karhunkierrosta vältellä koronaa, joten tämä matka ei herättänyt suurta turvallisuuden ja luottamuksen tuntua. Selvisin silti määränpäähän ja ruokaostosten kautta köröttelimme Söderlångvikiin. Sieltä lähdimme taivaltamaan Purunpään ihanan kallioista reittiä. Auringonlaskun aikaan etsiskelimme sopivaa telttapaikkaa ja lopulta päädyimme ruohikkoiseen venerantaan, joka herätti minussa pientä punkkipelkoa. Nukkumaan käydessä samainen telttapaikka herätti puolestaan ystävässäni pelon siitä, että auto ajaa meidän ja teltan yli yön aikana. Näissä tunnelmissa oli hyvä käydä nukkumaan ja kuulostella tuulen ääniä ja pohtia, oliko kyseessä sittenkin auton moottori. 

Rantakallioille nautitun aamupalan ja aamujoogan jälkeen lähdimme patikoimaan loppureitin. Matkallamme löysimme jännittävän myllyn raunion sinivuokkometsästä ja häikäisevän upeita näkymiä mäntykallioilta merelle! Suosittelen tätä kaunista retkeilypaikkaa erittäin lämpöisesti. Se ei vaikuttanut mitenkään erityisen turistiselta reitiltä, joten oma rauha on melkein taattu. Lisäksi Söderlångvikin kartanon alue on erittäin kaunis ja sieltä löytyy varsin sympaattinen kahvila, jonka terassilla kävijöitä saattaa viihdyttää erittäin tuttavallinen koiran pötkylä.

Maisemia Purunpään reitiltä

Söderlångvikistä ajoimme Kasnäsiin käymään kaupassa täydentämässä naposteluvarastojamme, ostamassa vessapaperia (koska kyllä kaksi akateemisesti koulutettua naista voivat todellakin molemmat unohtaa vessapaperin neljän yön vaellusreissulta) ja tutustumassa Kasnäsiin vierasvenesatamaan. Leiriydyimme geopolun tuntumaan kauniiden rantakallioiden läheisyyteen. Aamulla sitten keräsimme jälleen itsemme ja siirryimme satamaan odottamaan venettä Bengtskärin majakkasaarelle. Merimatka oli tuulinen ja aivan ihana. Saariston maisemat muuttuvat hauskalla tavalla mitä lähemmäs avomerta mennään. Lopulta mystinen sumu ympäröi meidät ja kovin pitkälle eteen ei näkynyt. Yhtäkkiä sumun keskeltä alkoi erottua tummempi hahmo ja niin majesteettinen, Suomen korkein majakka ilmestyi usvasta. Pääsimme nauttimaan majakan herkullisesta kalakeitosta ja pullasta, tutkimaan upeita silokallioita ja tutustumaan saaren hämmästyttävän kesyihin haahkoihin, jotka pesivät joka puolella saarta. Haahkat alkavat olla entistä uhanalaisempia, sillä merikotkapopulaatio on kasvanut niin räjähdysmäisesti ja haahka on merikotkalle suurta herkkua. Bengtskärillä haahkat saavat suojaa ihmisiltä ja sen takia pesivät poikkeuksellisen kesyinä siellä. 

Keli vaihteli aika nopeasti ja välillä majakka hävisi itse saarellakin lähes näkyvistä.

Meren aallot kimaltelivat hopeisina usvassa.

Tältä mystisen sumun saartamalta saarelta lähdimme myöhemmin samana päivänä veneellä Öröön linnoitussaarelle. Saari oli ihmeellisen rehevä Bengtskärin jälkeen ja vapaasti tutkittavat bunkkerit ympäri saarta herättivät sisäisen lapseni aivan vallattomaksi. Örön rannat olivat tuuliset, mutta niin mahdottoman kauniit. Saaristossa on aina ollut jotain kiehtovaa ja nuo Muumi-kirjojen maisemat tuovat seesteisen mielen ja rauhallisen olon. Seuraavana päivänä keräsimme telttamme kauniista mäntymetsiköstä ja hyppäsimme tällä kertaa vähän pientä purkkia isompaan venhoon. Kasnäsin satamasta ajoimme viimeiseksi yöksi Teijon kansallispuistoon nauttimaan suklaabanaaneista nuotiolla ja minun tapauksessa myös virkistävästä järvivesipulahduksesta. Reissun loppuvaiheella oli hyvä huomata, että vaikka kuinka paljon söi, oli silti koko ajan nälkä. Sellaista se meri-ilmassa telttailu voi aiheuttaa!

Yksi hauskimpia asioita meressä on se, miten erilaiselta se voi näyttää eri päivinä!

Tällä reissulla huomasi, miten ihanan monimuotoinen ja rikas saaristo on. Eri saaria riittäisi varmaan loputtomasti tutkittavaksi ja Suomen majakoiden kierteleminen joku päivä kiehtoisi ehdottomasti. En edes tiedä, mikä majakoissa ja meressä on niin salaperäistä, mutta onpahan vain!