Maratonmaastopäiviä, helikopterikyytejä ja lomahaaveita

 Kappas vain, tässä on jo vierähtänyt kokonainen kuukausi maastotöitä edeltävästä raapustuskerrasta. Heinäkuu oli samalla erittäin ihana ja tapahtumarikas, mutta myös välillä raskas ja väsyttävä. Jatkuva viikoksi pakkaaminen käy minunkaltaiselle ihmiselle välillä vähän hermoille, sillä en jaksa suunnitella jokaista päivää pitkälle etukäteen, vaan tykkään enemmän tehdä ja syödä fiiliksen mukaan. Maastoviikoille pitää kuitenkin pakata sopivat vaatteet sekä töihin ja vapaa-ajalle illoille. Sääennustetta pitää vilkuilla ja miettiä, tarvitseeko enemmän lämpimiä vai kevyempiä vaatteita. (Tässä on pari kertaa vedetty hutiin, kun Aavasaksan viikolla oli vain hellevaatteet, mutta tehokas ilmalämpöpumppu sai palelemaan sisällä. Kilpisjärvellä piti olla myös täysin viileä sadeviikko ja lopulta päädyimme hikoilemaan ihan huolella joka päivä. Onneksi haisimme työparin kanssa molemmat yhtä hirveiltä, eikä kukaan ulkopuolinen joutunut kärsimään tästä.) Ruoatkin pitää suunnitella aina huolellisesti: Mikä olisi hyvä ruoka kokata illoille? Mitä maastoeväitä tällä viikolla huvittaisi syödä? Tämä toisaalta tekee itselleni siinä mielessä hyvää, että ei tule rampattua joka päivä kaupassa ja suunniteltua paremmin syömisiä. Se on ollutkin muutenkin itselläni tämän vuoden teema, että panostan siihen, että tulee syötyä tarpeeksi ja säännöllisesti!

Voin typistetysti kertoa, missä olen milläkin viikolla liikkunut ja millaisia seikkailuita on sattunut milloinkin. On kyllä ollut melko kokemusrikas ja unohtumaton maastokesä! 

Ihan kiva oli päästä vähän tuntureille töiden merkeissä!

Viikko 27: Tämä oli tietyllä tavalla vähän kevyempi viikko, sillä olimme vain maanantaista keskiviikkoon Pellossa majoittumassa. Torstain ja perjantain kävimme sitten Rovaniemeltä käsin mittailemassa lohkot. Ei se lopulta ollut niin kevyt viikko, sillä Rovaniemellä oli kiva iltaisin vihdoinkin ehtiä viettämään aikaa hyvän ystävän kanssa! Viikonloppukin meni sitten pienessä reissussa, joten unet jäivät vähemmälle. Pello ei ollut muuten kauhean sykähdyttävä paikka, sillä Pello kuuluu Lapin niihin paikkakuntiin, joilla ei ole mitään yksittäistä suurta vetovoimatekijää. Tästä syystä monet rakennukset olivat rapistuneet ja autioituneet ja tunnelma oli vähän kolkko. Tämä oli muuten ensimmäinen viikko, jolle ostin hyttyshatun. Ei kaduttanut.

Viikko 28: Vihdoinkin pääsimme Kilpisjärvelle! Tätä olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Maisemat olivat aivan upeat ja pääsimme mielettömiin paikkoihin tekemään töitä. Viikko oli kuitenkin äärimmäisen raskas. Maanantai oli tietysti pitkä viiden tunnin ajomatkan takia, vaikka teimmekin vain nopean lohkon, joka oli tien vierellä. Tiistai oli puolestaan äärettömän raskas päivä. Meille tuli yhteensä 21 kilometriä (tästä valitettavan suuri osa oli suota) patikointia Tarvantovaaran erämaassa. Koealat eivät olleet myöskään nopeimpia, keli oli lämmin ja hiostava, mutta itikoita oli niin paljon, että oli pakko pitää pitkähihaista päällä. Meiltä myös loppui vedet viimeisellä koealalla ja ainoa vedenottopaikka oli pieni suolta tuleva puro. Hyvältä se humuksinen suovesikin siinä kohtaa maistui! Päivästä tuli lopulta noin 14-tuntinen, joten emme ehtineet enää kauppaan illasta. Tämä oli valitettavaa, sillä huomasin vasta maanantaina illalla, että unohdin toalettilaukkuni, joten jouduin lopulta kärvistelemään keskiviikkoiltaan ilman hammasharjaa ja -tahnaa. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että ei ollut hauskaa. Keskiviikkona meillä tuli noin 8 kilometriä taivallusta ja torstaina 9 kilometriä. Torstaina oli pakko myöntää, että nyt niitä hyttysiä on OIKEASTI PALJON. Lapin räkkä on aiemmin tuntunut käsitteeltä, jossa on vähän Lapin lisää. Mutta tänä vuonna sain todella tuntea, mitä se merkitsee. Sympatiani kaikille muillekin maastotyöläisille tänä kesänä. No niin takaisin polulle! Eli torstaina jostain käsittämättömästä syystä minulla oli hirvittävän energinen olo työpäivän jälkeen (en tosiaan tiedä, mistä se tuli, sillä päivät olivat olleet pitkiä ja olin viimeiset kaksi viikkoa nukkunut liian vähän tai muuten vain katkonaisesti) ja päätin lähteä vielä iltalenkiksi juoksemaan Saanan päälle. Se meni oikein mukavasti ja sain virkistävän viileän kesäsateen seurauksi (tämä oli siis ihanaa, koska olimme jo neljä päivää hikoilleet tajuttomasti töissä). Illalla alkoi sitten vähän henkinen hajoaminen, kun tajusimme, että perjantain kohteelle on noin 7 kilometriä matkaa ja sitten pitäisi vielä ajaa takaisin Rovaniemelle... Onneksi perjantaina oli jo virkeämpi olo ja 15 kilometriä meni kuin itsestään, sillä keli oli sopivan viileä (vähän sateinen), itikoita ei ollut nimeksikään ja Mallan luonnonpuiston maisemat olivat häikäiseviä. En ole ikinä nähnyt varmaan mitään niin hienoa kuin mitä tuolla reissulla. Ajomatkalla väsymys alkoi painaa enemmän ja illalla outo tunne hiipi kurkkuun. Olin jo ihan varma, että nyt tulen kipeäksi, mutta onneksi tämä tunne meni ohi ja viikonloppu meni reenilevossa ja hyvässä seurassa!

Käsivarren luonto on hätkähdyttävää.

Viikko 29: Tämän viikon kohteena oli Pudasjärven Iso-Syöte. Odotin tätä aika innokkaasti, sillä en ollut Syötteellä koskaan käynyt, mutta saanut siitä vaikutelman todella hienona ja ihmeellisenä paikkana. Odotukseni olivat liian suuret ja Iso-Syöte oli pieni pettymys. Kävin kansallispuiston reiteillä kaksi lenkkiä ja maisemat olivat kyllä ihan mukavat, mutta eivät ainakaan Kilpisjärven jäljiltä sykähdyttäneet varsinkaan, kun korkeimmat huiput oli täysin rakennettu laskettelukeskuksiksi. Reitit olivat paikoin myös vähän kehnosti merkattu, sillä osa olikin vain latureittejä. Maastopyöräilyyn ja hiihtoon tämä olisi todella hyvä kohde, sillä latuja ja polkuja riittäisi. Maastopyöräily onkin ilmeisesti tämän kohteen suuri vetonaula. Hillahulluus iski vähän, kun lakat olivat kypsyneet ja puuttomilla suokohteilla oma aika menikin marjarasioiden täyttämisessä. Saaliksi sainkin pari litraa! Jos on hirvittävä itikkavuosi niin on myös hirvittävä hillavuosi. Suomättäät kimmelsivät kullasta. Töissä alkoi vähän turnausväsymys vaivata ja huomasin, että pinna oli kireällä ja pieni vapaapäivien tarve iski päälle. Onnekseen suunnitelmiin tuli muutos ja meille tarjottiin kahden päivän vapaita maanantaille ja tiistaille. Pitkään odotetut helikopterikyydit olivat nyt tarjolla ja perjantaina meille ehdotettiin, että tulisimme keskiviikoksi Enontekiölle ja tekisimme viikonlopun yli töitä. Tartuimme tarjoukseen ja pääsin nauttimaan rauhallisesta neljän päivän viikonlopusta Rovaniemellä ja ehdin vihdoin tehdä monia pitkään haluamiani asioita. Aikaa jäi tietysti myös rentoutumiseen, mikä tuli todella tarpeeseen!

Hillahulluus on vakava asia.

Viikko 30 ja 31: Viikonpäivät menivätkin näillä viikoilla sekaisin, sillä työ- ja vapaapäivät menivät miten sun sattuu. Suunnitelmat muuttuivat myös jatkuvasti, sillä helikopterin lentoaikataulu oli tiukasti sääsidonnaista. Meidän piti olla osa ajasta Hetassa, sitten pari päivää Kilpisjärvellä ja taas loppuaika Hetassa. Lopulta olimme koko ajan Hetassa, sillä kaksi pohjoisinta lohkoa jouduttiin jättämään vielä odottamaan lentoaikataulujen muutosten vuoksi. Teimme siis kolme lohkoa lihasvoimin ja kolme helikopterilla. Työpäivien pituudet jakautuivat vähän epätasaisesti, sillä osa päivistä oli pituudeltaan kaksinkertaisia ja osa tynkiä toimistopäiviä. Yhtenä päivänä kävelyä tuli 9 kilometriä, toisena lähes 18 kilometriä ja pisimpänä ja raskaimpana päivänä 24 kilometriä ja tämän päälle tuli siis 28 kilometriä maastopyöräilyä (onnekseen sähköavusteisella pyörällä). Meitä kehotettiin kyseiselle lohkolle vuokramaan mönkijä ja menemään sillä noin 14 kilometrin päähän koealoista. Vierastimme kuitenkin ajatusta, sillä olimme ehtineet nähdä, miten märkää seudulla oli ja meistä kumpikaan ei ollut ikinä ajanut mönkijällä. Onneksemme sain älynvälähdyksen, että sähkömaastopyörillähän pääsisimme hyvin etenemään ja vaikeat kohdat voisi helposti taluttaa. Tämä osoittautuikin hyväksi valinnaksi, sillä maasto oli kuin olikin todella märkää ja mönkijäurat tulvivat ihan kunnolla ja olivat melkoista mutavelliä paikoin. Upottavia suon ylityksiäkin mahtui matkalle. Jälkikäteen kuulimme paikalliselta mieheltä, että hän on vain kerran ajanut kyseisellä alueella mönkijällä ja se oli niin hirveätä, että hän ei mene toiste. Vaikkakin päivästä tuli pyöräilyjen, vaellusten ja itse mittailujen kera 18-tuntinen, oli se silti aika huikea kokemus! Muistutti vähän seikkailukisaa. Mökillä olimme takaisin vasta puoli kolmen aikoihin ja kauaa ei kestänyt saada unen päästä kiinni. Kummasti kyllä ruoka maittoi näinä päivinä. Helikopterilla pääsimme lentämään kahtena päivänä ja toisena niistä teimme kaksi lohkoa, sillä sääikkuna oli odotettua pidempi ja seuraavat päivät vaikuttivat epävakailta, joten teimme varmuuden vuoksi enemmän. Tästä päivästä tuli sitten taas 14-tuntinen, mutta eipähän mennyt voimia ainakaan turhaan kävelyyn, kun helikopteri kuljetti suoraan erämaahan! Helikopterikyydit saamme/saimme siis kaikille lohkoille, jotka ovat liian kaukana teistä ja joille ei mene mitään mönkijäuria edes lähelle. Tämä nopeuttaa kyllä mukavasti hommaa, kun ei ensin tarvitse käyttää kokonaista työpäivää itse koealoille pääsemiseen. Ja olin muuten ensimmäistä kertaa helikopterin kyydissä ikinä ja siistiä oli! Maastonmuodot näkee niin hienosti sieltä ja helikopteri kulkee varsin tasaisesti. Unohtumattomat Ylä-Lapin viikot oli kyseessä ja silti olen aika iloinen, että nyt saan levätä pienellä etelän reissulla perheen parissa. 

Nautin näistä lentokyydeistä valtavasti!