Viimeiset maastoviikot ja maastokesän jälkeiset tunnelmat

Elo- ja syyskuu menivät hirveässä kiireessä ja hengähdyshetkiä ei ollut tarpeeksi. Sen takia paluu maastotöiden jälkeiseen elämään on ollut aika väsynyttä. Varastorauta-arvoni ilmeisesti romahtivat fyysisen kesän jäljiltä ja väsymys on ollut sen mukaista. Lokakuussa ei hirveästi jaksanut tehdä kummempia asioita ja välillä olisi tehnyt mieli maata vain lattialla koko päivän. Yhtenäistä rautakuuriakaan en ole päässyt vielä pitämään, mutta tietynlainen väsymys on jo vähän väistynyt palauttelujen myötä. Ja siis rautakuurit ovat jääneet kesken, koska virukset ovat hiippailleet varjoissa perässä. Koko lokakuun aikana altistuin koronalle kolme kertaa, mutta en sitä vielä napannut. Kuitenkin joka altistumisen yhteydessä jätin raudan tauolla, koska rauta ruokkii tulehdustiloja ja yritin pitää vastustuskykyni mahdollisimman hyvänä. Tautien välttelyn jäljiltä sain silti flunssan heti tällä viikolla lokakuun vaihduttua marraskuuhun. Ajattelin alkuun, että tästä tulee kevyt flunssa, sillä ei ollut kuumetta eikä kovin väsynyt tai huono olo. Kuitenkin eilen ja tänään olen joutunut kärsimään todella kovasta ja kivuliaasta yskästä ja en malta odottaa, että tämä loppuu... Pakkolepo ehkä tekee joka tapauksessa hyvää rankan kesän jäljiltä. Lokakuu kuitenkin meni aika väsyneenä ja epämotivoituneena kaiken suhteen, joten ihanaa, jos nyt flunssan jälkeen alkaisi motivaatio nousta. Ainakin sain aikaiseksi kirjoitella tänne pitkästä aikaa! Tässä voin kertoa vielä tiivistelmät elo- ja syyskuun maastotyöreissuista.

Viikko 32

Vietimme toisen viikon Iso-Syötteellä, Pudasjärvellä. Pääsimme seikkailemaan tuulenkaatomännikön läpi ja majoittumaan söpössä mökissä, jossa oli murharappuset parvelle. Nämä rappuset olivat todella jyrkät ja sijaitsivat niin lähellä keittiön kaappeja, että yhtään isompi ihminen ei olisi edes mahtunut niitä pitkin ja pudotessa olisit vain vuorotellen kolhinut itsesi keittiön kaappiin ja rappusiin. Nämä vaaralliset rappuset saivat minut nukkumaan lopulta sohvalla parven sängyn sijaan, kun pelkäsin aamulla unenpöppörössä taittavani niskani alas tullessani. Viikko oli muuten kohtuu kevyt ja meillä oli helppoja kangasmetsiä ja avohakkuualueita. Iltaisin pääsi myös kauniille Syötteen poluille juoksemaan. Majoitus sijaitsi vähän eri kohdassa, ja tämän alueen lenkkipolut olivat todella hienoja ja mielikuva Syötteestä parani! Kevyen viikosta teki myös sen, että pidimme nelipäiväisen viikon, sillä minulla oli Pyhän puolimaraton viikonloppuna.

Yllättäviä ja jännittäviä paikkojakin sattui välillä vastaan.

Viikko 33

Tämä viikko päästiin nauttimaan Pudasjärveläisistä soista. Tuli harvinaisen selväksi, missä menee vaara-alueen ja pohjalaisen suomaaston raja ja se on Pudasjärven keskustasta muutamia kymmeniä metrejä itään. Syöte on selkeästi mäkisempää vaaramaastoa, mutta Pudasjärven keski- ja länsiosat ovat pelkkää tasaista suota. Tiistain vietimme Olvassuon valtavalla suoalueella, jossa ei kasvanut puun puuta. (Omien työtehtävieni kannalta päivä oli siis varsin kevyt.) Meidän piti kuitenkin talsia lähes kaksi kilometriä hyllyvällä ja upottavalla suolla, jossa piti koko ajan olla silmät ja jalat tarkkoina, mihin uskaltaa astua. Soiden ja turvekankaiden lisäksi saimme tällä viikolla nauttia pienistä helteistä, kunnon ukkosmyräkästä, lentomuurahaisten parveilusta autollamme ja Pudasjärven vanhasta kunnantalosta, joka oli majoituspaikkana aivan todella suloinen ja ihana! Pääsin onneksi myös näkemään viime vuoden työkaverejani pienen kalliokiipeilyretken merkeissä.

Viikko 34

Jatkoimme suourakkaamme Pudasjärvellä. Olvassuon luonnonpuisto oli ihana! Paljon vanhaa metsää ja kaunista suota. Muut kohteemme eivät olleet niin ihania, sillä inhottavia ryteikköjä riitti. Pohjois-Pohjanmaalla metsiä on paljon aurattu ja täytyy kyllä myöntää, että aurattu metsä on vihoviimeinen paikka kävelynautintoa hakiessa. Ehkä kesämme ikävin kohde löytyi tällä viikolla, kun pääsimme hirvittävän kostealla ja ruovikkoiselle suolle. Kauimmaisella koealalla luki edeltävien mittaajien papereissa "pääsemätön suo" ja sitä seuraava oli meidän mittapuilla "lähes pääsemätön suo". Kyseinen ruovikkosuo oli tulvinut ja kantavia askelmia ei ollut nimeksikään. Vesi oli niin korkealla, että työrinkkoja ei voinut laskea maahan. Itse ratkaisin ongelman sillä, että pidin rinkan härkäpäisesti selässäni ja työparini ripusti omansa keloutuneen männyn oksaan. Teimme kyseisen koealan varmaan vartissa, sillä halusimme sieltä pois niin pian kuin mahdollista. Viikko oli muutenkin henkisesti vähän raskas, eikä tähän auttanut se, että majoituksemme oli hyvin epäilyttävä b&b-paikka, johon ei kuulunut toista b:tä eli aamupalaa. 

Onneksi tähän viikkoon osui edes yksi kiva kohde!

Viikko 35

Tämä viikko alkoi oikeastaan jo vähän edeltävän puolella, sillä meidän piti alun perin lähteä jo lauantaina Kilpisjärvelle. Meillä oli kaksi viimeistä helikopterilentoa edessä ja niiden piti olla sunnuntain ja tiistain välillä. Onneksi saimme lauantaina jo hyvissä ajoin puhelun, että sunnuntaina ei vielä ole lentoa ja pääsimme lähtemään vasta sunnuntaina, sillä palautuminen kuluneesta työviikosta olisi ollut täysin olematon. Sunnuntaina huristelimme muun muassa Särestöniemi-museon kautta Käsivarteen. Majoituimme biologisella asemalla ja pääsimme nauttimaan aivan huikeista maisemista Käsivarren erämaassa. Itse helikopterilennot olivat jo upeita maisemalentoja ja oli hieno etukäteen päästä vähän vilkuilemaan korkeimpia tuntureita ja pohtimaan, mikä se pian valloitettava Halti noista olisi! Reissu oli tiiviin tahdin takia todella kuluttava ja tiistaina olin aivan loppu, kun pääsimme lähempänä keskiyötä takaisin Rovaniemelle. 

Ihanat tunturimaisemat!

Viikko 36

Paluu Puolangalle! Pysyttelimme tällä kertaa Puolangan länsiosissa ja majoituimme Utajärven puolella. Nyt alkoi väsymys painaa toden teolla ja kaipuu seuraavan viikon lomaa kohtaa kasvamaan. Aamut ja päivät alkoivat olla kylmiä ja piti pukea jo kaikki mukana olleet vaatteet päälle. Tämän rankan viikon huipennukseksi meille osui keskiviikolle noin 11 tunnin työpäivä. Kaikki olisi muuten mennyt hyvin, mutta meidän viimeinen koeala oli joen toisella puolella ja joen yli ei päässyt jalan. Jouduimme siis ajamaan 40 minuutin matkan, että pääsimme lähimmälle mahdolliselle paikalle, josta kävellä koealalle. Kävelymatkaa tietysti siunaantui jopa 2,5 kilometriä suuntaansa, joten päivä hiljalleen piteni. Onneksi kohde oli suojelualueella ja pääsimme taas ihailemaan todella kauniita soita ja vanhoja metsiä. Tästä viikosta on mainittava se, että en koskaan ole kohdannut niin paljoa hirvikärpäsiä kuin tällä viikolla. Pahimpana päivinä kavereita ihan ropisi takkia vasten ja vielä aamuisin löytyi edeltävän päivän seuralaisia maastovaatteista. Tästäkin me selvisimme ja jaksoin lopulta myös pakata kamppeeni lomaviikon vaellusreissua varten.

Suoluontoa iltaruskossa

Viikko 38

Viimeinen kokonainen työviikko! Joka ei sitten lopulta ollut kokonainen, sillä minulla oli vähän outo olo sunnuntaina ja maanantaina, joten pidin sairaslomaa maanantain. Palasimme Puolangalle samaan majoitukseen, jossa olimme olleet toisella työviikolla, mikä tuntui varsin kotoisalta. Viikon kohteet olivat aika kivoja ja pääsimme yhtenä päivänä Paljakan luonnonpuistoon. Tämän kesän yhtenä etuna oli se, että pääsi pariin luonnonpuistoon, minne muuten ei pääsisi. Paljakan vanhat metsät ja pitkät puut olivat todella vaikuttavia. Pääsimme myös kohtaamaan neljä hirveä, kun pidimme kaatuneen kuusikon vieressä lounastaukoa. Tämä oli ehdottomasti kesän vaikuttavin eläinkokemus! Muita hienoja oli kettujen kohtaamiset ja kolmen maakotkan näkeminen taivaalla. Karhua ei valitettavasti tullut vastaan, vaikka yhdellä viikolla (joko viikko 34 tai 36?) kävimme Karhusuolla ja näimme karhun jälkiä. En siis haluaisi karhua mitenkään todella läheltä kohdalta vaan jostain suon toiselta puolelta tai turvallisesti autosta. 

Viikko 39

Maanantaiksi huristelimme tekemään viimeisen Puolangan kohteen ja sieltä majoittumaan Vuolijoelle. Viimeinen kohde sijaitsi Pyhännän puolella ja tämän jälkeen matka kääntyi kohti etelää, sillä palautimme työkamat ja -auton Helsinkiin. (Helsingistä matka jatkui vielä Kolille kauden vikoihin kisoihin ja sieltä palasin Rovaniemelle. Tästä tuli siis pieni Suomen ympäri -matka vielä syyskuun päätteeksi.)

Maastokesä oli siinä! Paljon se antoi ja paljon se otti. Sain todella hienoja kokemusta, mutta en silti usko, että jaksaisin aivan tällaista kesää toiste.