Odotukset vs. todellisuus: vuoden 2025 haaveet

Vuosi sitten listasin asioita, joita halusin tehdä vuonna 2025 ja ne asiat olivat:

• Vierailu Tromssassa ystävän luona ja siellä kiipeily
  
• Pallaksen erämaaladuilla hiihtäminen ja jopa Hetta-Pallas -reitin hiihtäminen
• Sveitsissä serkkujen luona käyminen ja vuorilla kiipeily ja juoksu
• Pallakselta Ylläkselle juokseminen
• Ruskavaellus Ruotsin Sarekissa.

Mites meni noin niin kuin omasta mielestä? Mikään ei toteutunut ihan siten kuin ajattelin. (Kuten ei elämässä yleensäkään.) Ensinnäkin Tromssan reissun olin ajatellut tehdä jo talvella, mutta jotenkin aikataulut eivät sitten antaneet myöden ja ehdin suorittamaan reissun suunnilleen viikko ennen kuin ystäväni muutti Tromssasta. Reissun tekeminen kesäkuussa oli kyllä siinä mielessä hyvä, että pääsimme muovin sijaan kiipeilemään kiveä! Ja ihanaa oli kyllä. Olisin mieluusti käynyt myös jossain vuorenhuipullakin, mutta lumet eivät olleet vielä aivan korkeimmista paikoista sulaneet.

Peikkojen maassa on aina kaunista.

Toinen toiveeni oli hiihdellä Pallaksella. Pääsin kyllä hiihtelemään Pallaksella ihan uusilla laduilla eräänä kauniina maaliskuun viikonloppuna. Ensimmäisenä päivänä hiihdin lumituiskeessa sormet palellen pienissä menkkakrampeissa ja päänsäryssä. Toisena päivänä kävin ensin tunturisuksilla Pallaskeron ja Palkaskeron päällä. Sitten vaihdoin luistelusukset jalkaan ja lähdin jahtamaan latukonetta. Valitettavasti latukone lähti Hetan suunnille haikailemilleni laduille vasta loppupuolella ja yhteensä neljän tunnin hiihtourakka sai minut kääntymään lopulta rättipoikkiväsyneenä takaisin autolle. Eli Hetta-Pallas -reittiä en hiihtänyt, mutta Pallaksella paljon latuja, joilla en ollut koskaan hiihtänyt!

Vapaa on vain umpihanki.

Kolmantena olin vakaasti päättänyt, että 2025 on se vuosi, kun menen taas Sveitsissä käymään. Aikataulutus sai reissun lipsumaan lokakuun puolelle, milloin oli vaarana, että kelit ovat epävakaat. Kaikeksi onneksi kelit olivat mainiot, mutta en päässyt niistä hirveästi nauttimaan. Toisena päivänä Sveitsissä, tarkemmin sanottuna syntymäpäivänäni olin palaamassa alas eräältä pieneltä vuorelta ja tunsin pientä karheutta kurkussani. Ajattelin, että ei se mitään kummempaa voi olla, sillä olin juuri pari viikkoa sitten ollut pienessä flunssassa. Päästyäni takaisin serkkuni luokse oli pakko myöntää, että flunssa oli iskemässä, kun kaulan imusolmukkeita ja päätä alkoi särkeä vietävästi. Menin nukkumaan kuumeviluisena ja vietin seuraavan päivän sohvalla maaten. Sitä seuraavan päivän tein kevyesti puutarhahommia ja sitä seuraavana uskaltauduin vuorille. Ja pääsin kiipeämään ensimmäisen ja kauan haaveilemani Via ferrata -reitin! Sitten vaihdoin toisen serkkuni luokse ja onneksi pääsimme hänenkin kanssaan yhdelle vuoripatikoinnille. Meidän oli ollut tarkoitus lähteä kauemmaksi kalliokiipeilemään, mutta hänen lapsensa sairastelu samalla viikolla muutti myös tämän suunnitelman. Reissu oli kaikesta huolimatta ihana, vaikka sisälsikin huomattavasti vähemmän vuoria ja enemmän netflixiä kuin olin suunnitellut. Paluumatkan kruunasi vielä, kun ihana kotimainen lentoyhtiömme päätti siirtää tämän yksin ja vain käsimatkatavaroiden kanssa matkustavan neidon kiertotielle Oslon kautta. Ei mennyt kuin 26 tuntia siitä kuin suljin serkkuni ulko-oven, että avasin oman kotioveni. Ei väsyttänyt juuri ollenkaan tämän reissun jälkeen.

Aurinko paistoi kunhan nousi tarpeeksi korkealle.

Neljäs toiveeni oli juosta Pallakselta Ylläkselle. Vuonna 2020 juoksin Hetasta Pallakselle itsekseni ja se oli ihanaa. Toki rankkaakin. Halusin sitten päästä jatkamaan tätä urakkaa muutaman vuoden tauon jälkeen. Ainoa vain, että havahduin siihen, että olen juossut kohtuullisen vähän viimeisen parin vuoden aikana. Juoksun ja minun välit vähän tulehtuivat -23 syksyllä ja olen juossut vähemmän sen jälkeen ja tehnyt muuta liikuntaa enemmän (siitä lisää joskus toiste). Tajusin, että en voi noin vain lähteä juoksemaan ~ 60 kilometriä ilman rasitusmurtumariskiä. Tiesin, että kuntoni riittäisi, mutta iskutusta piti saada ja sassiin! Piti siis alkaa juosta. Lähdin tähän projektiin vähän liian myöhään ja päätin luopua tästä haaveesta aika nopeasti. (Tänä vuonna uusi yritys?!)

Tunturi-Lappiin pääsi onneksi parille maastotyöretkelle.

Viides ja viimeinen toive eli ruskavaellus Sarekissa! En lähtenyt Sarekiin, enkä Ruotsiin laisinkaan. Ongelmaksi koitui vaellusseuran saaminen. Kaikki "vakkarivaelluskaverini" olivat ruskaviikoilla kiireisiä ja halusin päästä nimenomaan ruska-aikaan liikkeelle. Totesin, että noin erämainen kohde ei ole fiksuin valinta yksin vaeltajalle ja päädyin suuntaamaan kohti Kevoa! Halusin joitain uutta ja olin työreissun edeltävällä viikolla Saariselän ja Inarin suunnilla, mikä ei ole minulle sitä tutuinta Lappia, joten totesin, että käydään tutustumassa lisää. Pääsin kiertämään Kevolla Guivin reitin ja maisemat olivat upeita! Ainoastaan se ruska puuttui. Ja oli kesäisen lämmintä. Ruska oli pari viikkoa myöhässä tänä syksynä. Neljä päivää yksin tuntureilla teki silti hyvää.

Kuuluisa Kevon kanjoni ja puuttuva ruska

Palaillaan myöhemmin tämän vuoden haasteisiin! Niistä tulee varmasti vähintäänkin yhtä realistiset ja toteutuskelpoiset.